Olet täällä

Paljaalla -novellit

Aurinkoa

Käyttäjän Ironhide kuva

Julkisella paikalla | Ironhide | 1.2.2020

Normaali kesäinen aamu, heräillessä mietin mitä kivaa keksisi. No uimaan rannalle tietenkin, mutta eka salille. Salilla muutamia naisia myös ja tekemisen lomassa seurailin pyllyjä ja tissejä, naurahdin itsekseni kun älysin kaluni alkavan jäykistyä joten pakko rauhoittua ettei tarvitse salilla kalu kovana kulkea. No jumpat tehtyä huikkasin heipat ja lähdin kohti järveä, paikalle päästyä totesin että ei kauheasti porukkaa mikä sopisi minulle mainiosti. Ainut hetken mietityttänyt asia oli että kalliolle vai rannalle, kalliolla saisi olla rauhallisemmin mutta rannalla saisi ainakin katsella naisia. Mutta kalliolle siis!! Päästyäni huomasin muutaman teinin loikoilemassa hieman sivummassa mutta yksi pyyhe tyhjänä edempänä, aurinkoa tuli kohtaan "parhaiten" joten lähettyville. Älysin samalla että siinä oli käsilaukku joten nainen ilmeisesti ja sehän sopi minulle. Istahdin pyyhkeen päälle, olin vaihtanut uimashortsit päälleni salilla joten paita pois ja olen valmis. Aurinkolaseissani on peililasit joten saan rauhassa katsella maisemia, aloin rasvata ihoa samassa tajuten että vedestä rappusista nousee joku nainen.

Lue lisää...     278 näyttökertaa     0 kommenttia

Se "oikee" eka kerta

Käyttäjän Rockstone kuva

Gay-tarinat | Rockstone | 22.12.2019

Tositarina

 

Lue lisää...     217 näyttökertaa     1 kommentti

Kuritusta koulun jälkeen #kuumanovelli2019

Käyttäjän renttu70 kuva

Kavereiden kanssa | renttu70 | 17.11.2019

Oltiin toukokuun lopussa ja keli oli yhtäkkiä muuttunut täydeksi kesäksi lämpötilan huidellessa parinkympin paremmalla puolella. Mikäs sen mukavampaa, jollet sattunut viettämään päiviäsi paksut työhaalarit yllä hitsauslaitteiden ja työstökoneiden keskellä hallin aurinkoisella puolella. Eikä vanhassa tilassa ollut ilmastoinnista tietoakaan. Joten haalarin alta oli poistetu kaikki ylimääräinen, mutta sekään ei tuonut helpotusta torstaipäivän kuumuuteen.

Lue lisää...     425 näyttökertaa     2 kommenttia

BBW rouva

Käyttäjän Ironhide kuva

Vanhemman käsittelyssä | Ironhide | 24.10.2019

Tositarina ja ensimmäistä kertaa kirjoittamassa tällaista, vieläpä puhelimella joten hieman armoa😬 palautetta saa antaa.

 

Ihan ilman taka-ajatuksia selaillessa kilpailevan sivuston kuvia osui silmiini kuva jossa oli isot upeat tissit. Laitoin viestiä ja nainen vastasi, juttu luisti luontevasti. Selvisi että asumme samalla paikkakunnalla. Muutaman päivän juteltua saimme aikaiseksi sopia tapaamisen. Perjantai ilta ja hän tulisi luokseni, jouduin odottelemaan viikon tapaamista. 

Lue lisää...     839 näyttökertaa     8 kommenttia

Risteilyllä rietastelua 2.

Käyttäjän renttu70 kuva

Ryhmäseksi | renttu70 | 30.8.2019

Minnan katse käännähteli eri pöytäseurueista toiseen hänen yrittäessään saada selville, ketä tai paremminkin keitä oli tarkoittanut kuiskauksellani. Useammastakin pöydästä hänen katseeseensa vastattiin ja parista viittilöitiin Minnaa liittymään seuraan. Minna kuitenkin kääntyi puoleeni ja sanoi: "Mä luovutan, mitä sulla nyt taas on mielessäs?" Naurahtaen vei käteni Minnan pakaralle ja puristin sitä kevyesti vastaten hänelle: "Ei mulla mitään erityistä ole vielä suunnitelmissa tai mielessä, mutta katotaan nyt onko täällä jollakulla jonkinlaista ajatusta." Vilkaisin samalla muutaman pöydän suuntaan ja ainakin parissa oli selkeästi pantu merkille käteni ja erityisesti se, mitä sillä tein.

 

Lue lisää...     815 näyttökertaa     3 kommenttia

Pikaista

Käyttäjän MisLuna kuva

Julkisella paikalla | MisLuna | 26.5.2019

Pikaista ja nopeaa...

Pitkä ja kova odotukseni palkitaa...Sillä odottamani vastaus poikakaverilta tekstarilla saapuu piipittäen kännyyn..

Lue lisää...     921 näyttökertaa     8 kommenttia

----Matkalla 2----

Käyttäjän Aresix kuva

Normiseksiä | Aresix | 14.3.2019

Syysloma, tuo hetkellinen tauko ja pelastus kaiken rankan opiskelun ääreltä.  Kerrankin sai levätä ja unta riittävästi. Mitäpä muuta sitä nyt olisikaan kaivannut enää tähän hetkeen. Jokin kuitenkin keskeytti uneksimiseni. Tunsin, kuinka jokin hipsutteli ja seikkaili hiuksieni seassa. Tunsin silkkisen paijaamisen alkavan poskellani ja raotin hieman silmiäni. Aamun sarastuksen paistaessa suoraan silmiini aloin hieromaan unisuuttani sekä unihiekkoja pois silmistäni. Kuulin viereltäni hiljaista hihittelyä. Sari loikoili vierelläni hymyillen ja kertoen, että minun tulisi jo nousta ylös. En todellakaan ole aamuihmisiä vaan mutisin jotain halustani nukkua vielä viitisen minuuttia.

Ei käy” kuului hieman puuskahtava vastaus viereltäni samalla kun Sari kierähti päälleni ja suuteli minua.  Sari alkoi suudelmansa jälkeen laskeutua päältäni alemmas ja leikkisät sormet valuivat perässä pitkin kehoani.  Käsien saapuessa bokserieni reunalle ne riuhtaistiin vauhdilla alemmas paljastaen vielä niin pienen veitikkani.

Lue lisää...     1123 näyttökertaa     0 kommenttia

Hikijumppaa naapurin rouvan kanssa - Part 1

Käyttäjän Rajatapaus kuva

Pikapanot | Rajatapaus | 26.1.2019

Jes, kohta kotona! Kurvasin taloyhtiön pihaan ja parkkeerasin auton tottuneesti omalle paikalleni, nyt ei lämmitysjohtoakaan autoon onneksi tarvitse pariin päivään kytkeä, sillä olihan perjantai ja vapaa viikonloppu luvassa. Kauppakassit kantoon ja sisälle palelemasta.

Nousu kolmanteen kerrokseen oli vielä luvassa, mielessäni siinsi jo pehmeä sohva johon aioin heittäytyä raskaan työviikon päätteeksi...

-Hei Sami, odotas! Alakerran pyykkituvan ovelta kuuluva huudahdus keskeytti ajatukseni. Vaikka äänessä oli käskevä sävy, se oli kuitenkin hempeä ja naisellinen, ääni kuului naapurilleni, Helenalle. 

- Lähteekö se kolli jumpalle tänään? Helena kysyi reteesti virnistäen, noustessaan samalla rappuja luokseni ylätasanteelle.

Lue lisää...     2342 näyttökertaa     1 kommentti

Jumissa vieraalla paikkakunnalla

Käyttäjän wetpanties kuva

Fetissit & Kinky | wetpanties | 5.1.2019

Näitä blogini lukijoiden kirjoittamia novelleja on tippuillut minulle edelleen tasaiseen tahtiin, ja nyt on aika julkistaa jälleen yksi niistä. :)

Tälle novellille kirjoittaja ei ollut antanut nimeä, joten otan vallan nimetä sen tarinan juonen mukaisesti. 

Mukavia lukuhetkiä! :)

 

Syksyisen sateinen kostea ilma piiskasi vasten kasvoja astellessani kohti linja-autoasemaa. Kokouksen venyttyä taas suunniteltua pidemmäksi ei muita vaihtoehtoja parin tunnin kotimatkan suhteen ollut tarjolla. Linja-autoasemalle saavuttuani totesin saman, mitä aiemmin lipun varanneet matkustajat olivat todenneet jo aikaisemmin. Tämän päiväiset vuorot oli peruttu. Samalta seisomalta astelin läheiseen kahvilaan suojaan taas alkavan rankemman sadekuuron alta. 

 

Lue lisää...     1059 näyttökertaa     2 kommenttia

Neitokainen ja Herrasmies - Osa 1

Käyttäjän wetpanties kuva

Syrjähypyt | wetpanties | 21.11.2018

Male-tre-74 uusin novelli Neitokainen ja Herrasmies, olkaapas hyvät! <3

Odotat tämän novellin lukemisen jälkeen seuraavaa osaa todella paljon, tiedän sen! ;) 

 

Mies istuskelee ratin takana ja manailee itsekseen edessään olevaa ruuhkaa, joka etenee tuskastuttavan hitaan tuntuisesti. Metri metriltä jono kuitenkin etenee, kun mies jupisee itsekseen, miettiessään juuri loppunutta työviikkoaan, että kyllä sitä kaiken maailman sähläreitä maailmassa onkaan. Miehen työviikko kun on ollut raskas, josko ei niinkään fyysisesti niin henkisesti sitäkin enemmän. Miehen ajatuksissa kuitenkin on juuri alkamassa oleva vapaa viikonloppu, ja silmissä kiiltelee juuri sopivan kylmä huurteinen ja lämmin sauna.

Mutta sillä samalla hetkellä, kun mies pääsee kuin pääseekin ruuhkasta eroon ja kurvaa kerrostalonsa parkkipaikalle, mies putoaa pilvilinnastaan, ja mielessä olleet kylmä olut ja lämmin sauna ovat enää muisto vain.

- Siis mitä helvettiä? mies sanoo ihan ääneen itsekseen, kun hän huomaa, että joku torvelo on parkkeerannut autonsa miehen parkkiruutuun.

Lue lisää...     1087 näyttökertaa     2 kommenttia

On sitä elämää lomienkin jälkeen

Käyttäjän wetpanties kuva

Syrjähypyt | wetpanties | 31.10.2018

Novelleja on blogini lukijoilta saapunut minulle edelleen tasaiseen tahtiin. :)

Nyt on aika julkaista aktiivisesti blogiani seuraavan Yucen uusi novelli. Suosittelen tutustumaan myös hänen edelliseen novelliinsa: Paras kesäduuni ikinä.

 

On sitä elämää lomienkin jälkeen.

 

Kiiman täyttämä heinäkuu Margitin kanssa oli Ramin ikäväksi jo ohi. Margit oli lähtenyt kesälomalleen ja Rami oli palannut tehtaalle haalarihommiin. Rami muisteli kaiholla kuinka Margit oli aamuisin ensi töikseen vaatinut nuolemaan kiimaista pilluaan, ruokatuntien päätteksi Rami oli jälkiruoaksi saanut nauttia Margitin ihanaa torttua. Töiden loputtua Margit oli armeliaasti vapauttanut Ramin paineestaan kiimaisella suihinotolla ja panolla.

 

Lue lisää...     966 näyttökertaa     1 kommentti

Puhelin soi vihdoin

Käyttäjän Rajatapaus kuva

Romanssit | Rajatapaus | 19.9.2018

Tämä on jatko-osa kirjoittamalleni novellille: Ensimmäinen työkomennus

Puhelin soi vihdoin, puhelu jota olin odottanutkin kuin kuuta nousevaa. Se oli Mona, hän ilmoitti että hänen miehensä lähti juuri pitkälle työmatkalle ja hän olisi juuri lähdössä huvilalleen, selänpesiän vakanssi oli siis jälleen auki.

Mona, joka oli aiemmin ollut varsin siveellinen nainen, päästyään nuoremman kullin makuun hän ei voinut enää lopettaa, se oli menoa kerta laakista. Tapasin Monan työmatkalla, suhde syventyi nopeasti enemmänkin kuin vain pelkäksi seksisuhteeksi. Nautin suunnattomasti tuon naisen seurasta, eikä kahdenkymmenen vuoden ikäeroamme tullut alun jälkeen enää ajatelleeksi.

 

Saavuin määränpäähän, kaarsin jälleen Monan upean hirsihuvilan pihaan, vierailuni ei ollut suinkaan ensimmäinen, sillä paikasta oli muodostunut vakituinen paikka tapaamisillemme.

-Ihanaa että tulit jo nyt mussukka, ootko sä syönyt? Kaapissa on ruokaa sulle, sun pitää syödä hyvin että jaksat taas illalla nussia multa tajun parkkiin. Mona huikkasi samalla kun asteli vastaan tiukat urheilu trikoot yllään.

Lue lisää...     957 näyttökertaa     0 kommenttia